aamun toiminnallinen

Startataan yhdessä aamu hikisesti. Toiminnallinen aamutreeni sisältää joka kerta alkuverryttelyn sekä tavoitteellisen treeniosuuden, joka vaihtelee niin voiman kuin aerobisen tavoitteiden välillä. Harjoitellaan voimaliikkeiden tekniikkaa yhdessä sekä hikoillaan niin, että päivä lähtee varmasti ryminällä käyntiin. Aloitetaan harjoittelu perusvoimasta ja peruskunnosta. Syksyn ja talven edetessä lisätään harjoittelussa tehoa ja siirrytään voimaharjoittelussa maksimivoiman puolelle. Pääsette myös kokemaan, mitä on nopeusvoiman harjoittelu painojen kanssa sekä omalla kehonpainolla. Aamutreenissä parasta on se, että töiden tai opiskelujen jälkeen treeni on jo tehty ja aikaa jää muulle. Jenna pitää tunnilla myös aktiivisena fysioterapeuttisen silmänsä, jolloin treeni on mahdollisimman turvallista sen lisäksi, että se on ihan sairaan kivaa ja todella kehittävää!

Tarvitset mukaan: Sisäkengät ja vesipullo


Ohjaaja Jenna Kaukainen

Previous
Previous

Eläkeläiset

Next
Next

Walimon Wahva